Aapis Maito

Pälkäneläinen Aapis Maito hankki kuivikekontin helpottamaan kuivitustyötä.

Kuivikekontti säästää työaikaa

Pälkäneläinen Tuomas Känsälä on käyttänyt kuivikekonttia reilun kuukauden ajan. Känsälä on yksi neljästä Aapis Maito Oy:n osakkaasta. Aapis Maidon tilalla on 235 lypsylehmää ja nuorta karjaa noin parisataa. Lypsyrobotteja on neljä ja lypsyosastoja kolme.

— Käytämme turvetta kuivikkeena. Oman kokemukseni mukaan turve toimii parsinavetassa parhaiten. Turvetta on helpoin käsitellä ja sen saatavuus on ollut hyvä. Kutteria emme ole kokeilleet ja suhtaudumme varauksella sitä kohtaan. Kutterissa saattaa olla terävää tavaraa, joka ei ole lehmien utareille hyväksi. Turvetta on helpompi käsitellä kolatessa kuin kutteria ja olkisilppu ei toimisi näissä oloissa, Känsälä toteaa.

Turvetta kuluu Aapis Maidon tilalla yksi kauhallinen neljää partta kohden ja parikymmentä kuutiota kuivituskertaa kohden. Kuivitettavia parsia on lähes 230 kappaletta.

— Varsinainen kuivikevarasto on vuonna 2007 rakennetun navetan päädyssä, johon tilaamme kerralla rekallisen kuiviketta. Kuivittaessa ajamme turvetta Avantilla parsien etuosaan ja sieltä puhdistuksen yhteydessä vedetään lisää kuiviketta tilalle. Lypsyrobotin vuoksi emme voi hyödyntää kertakäyttöistä systeemiä, Känsälä kertoo.

Kuivikekontti on näppärä ratkaisu, kun tyhjän tilalle tulee uusi kontti täynnä kuiviketta.

Helppo palvelu kuivittamiseen

Kuivikekontti pomppasi Känsälän silmään Vapon sivuilta, kun hän meni tilaamaan irtoturvetta.

— Hoksasin heti, että kuivikekontti voisi sopia varsinaisesta turvevarastosta kauempana sijaitsevan lypsyosaston kuivittamiseen. Kuivikevaraston ja lypsyosaston välin ajamiseen menee aina muutama minuutti, mutta toistokertoja on todella monta, joten ajattelin kontin tuovan selvää työnsäästöä, Känsälä kertoo.

— Olen laskenut, että kontti säästää noin tunnin työaikaa jokaisella kuivituskerralla! Vaikka kontissa turve on kalliimpaa, tulee se kuitattua työajansäästöllä ja voin tehdä tuottavampaa työtä saman ajan, Känsälä laskee. Kontti sopii erityisesti sellaisille tiloille, joilla ei ole turvevarastoa olemassa tai jos tilalla on useampi erillään oleva kohde, johon kuiviketta tulisi viedä.

Täytä yhteydenottolomake ja myyjämme on sinuun pian yhteydessä. Lue myös lisää kuivikekontistamme!

Täytä yhteydenottolomake